Avoin kirje Paavo Arhinmäelle
Vasemmistoliiton uudistamiseksi
Onnea loistavasti alkaneelle oppositio-politiikallesi ja saamastasi positiivisesta
huomiosta.
Kuulun uudistettua, terävöitettyä vasemmistopolitiikkaa
kaipaaviin kunnanvaltuutettuihin, ja esitän ohessa toiveeni konkreettisesta
suunnanmuutoksesta osana Pohjois-Pohjanmaan tulevaisuuskeskustelujamme.
Vasemmiston viime aikaisen syöksykierteen
Vasemmiston viime aikaisen syöksykierteen taustalta löytyy
eritasoisia ulkoisia ja vasemmistoliiton sisäisiä syitä,
ja tappion mustaa laatikkoa naarataan edelleen. Toivon itse vasemmistojohdolta
vahvaa ohjeitusta ja muistutusta myös kunnanvaltuutetuille koskien
meneillään olevaa harhaanjohtavaa "säästöpuhetta"
ja rakennemuutospolitiikkaa, sillä sehän peittoaa alleen aivan
toisen agendan kuin mistä väitetään olevan kyse. Ei
ole suinkaan tarkoitus pelastaa hyvinvointipalveluja. Yhteinen visio kuntapalveluihin
kohdistuvien rakennemuutosten suhteen on mielestäni tärkeätä,
ja jo kiireellistä, sillä näyttää siltä,
etteivät kaikki kuntien vasemmistovaltuutetut löydä aina
keinoja tehdä puolueeltamme odotettua politiikkaa hyvinvointipalvelujen
alasajon ehkäisemikseksi.
Miten käy hyvinvointivaltion ja puolueen jos vasemmistovaltuutetutkin
osallistuvat julkisen sektorin tarkoitushakuiseen, ideologiseen alasajoon?
Ovatko monet meistäkin sisäistäneet myytin säästöjen
"välttämättömyydestä" ja rakenteellisten
muutosten "vaihtoehdottomuudesta"? Ei ole kyse yksinkertaisti
vain säästöistä, kuten vastaava englanninkielinen
sana "cuts" (leikkaukset) paljastaa. On kyse Lissabonin strategian
edistämisestä EU:n kilpailukyvyn ja suuryrityksiä hyödyttävien
sisämarkkinoiden luomiseksi. On kyse vähittäisestä
siirtymisestä anglosaksiseen suurten tuloerojen luokkayhteiskuntaan
ja markkinoiden armoille, keinoina OECD:n ja muiden talousinstituutioiden
määrämät toimenpiteet. On kyse pienituloisten "saamien
etuuksien" pysyvästä korvaamisesta hyväosaisten "valinnan
vapaudella" ja yrittäjyydelle yhteiskunnan ydinarvona.
Kun julkisia palveluja halutaan yksityistää piittamatta säätelyn
ja hintakontrollin menetyksestä, kyse on niiden liittämisestä
osaksi vapautuvia maailmanmarkkinoita. Kaikista palveluista aiotaan tehdä
yksityisen voiton tavoittelun areenoita veronmaksajien tuella. Leikkauksia
painostetaan tekemään yhtä päämäärähakuisesti
niin lihavien kuin laihojen lehmien aikana, joten lama ja eläkepommi
toimivat lähinnä lisäverkukkeena jo muutenkin päätetylle
"etuisuuksien" karsinalle. Keskusta-oikeisto ajaa EU:n johdolla
seuraavia päämääriä, joiden suhteen olisi hyvä
määritellä Vasemmistoliiton oma linja kuntapolitiikassa:
- Alhainen verotus ja yhä vähäisempi julkinen koulutus
- julkisten palvelujen ja hyödykkeiden yksityistäminen vähin
erin yhtiöittämisen ja liikelaitostamisen välivaiheiden
kautta
- palvelumaksujen korotukset, omavastuun lisääminen
- naistapaisen hoivatyön muuttaminen matalapalkkaiseksi tai ilmaiseksi
- etenevä palvelujen tuottamisen riskien siirtäminen yrittäjille
(esim. hoiva- ja siivousyrittäjyys)
- palkkatyön supistaminen yrittäjyyden edistämiseksi
- Ay-liikkeen alasajo
- verohelpotukset suurituloisille ja pääomalle
- huolenpitotyön delegoiminen kodeille eli naisille
- tietoinen matalapalkkatyön edistäminen EU:n kilpailukyvyn
edistämiseksi
- yksityisen omistusoikeuden lujittaminen
- muutokset lainsäädännössä ja muissa säännöksissä
julkisen osallistumisen rajoittamiseksi.
- valtionyhtiöiden myynti yksityisille
- ideologinen kunnan omaisuuden myynti
- yksityisen ja julkisen väliset (epäsymmetriset) kumppanuudet,
jotka johtavat pahimmillaan kunnan kulujen ja yrittäjien voittojen
kasvuun (vasemmiston näkökulmasta yksityispalvelut tulisi
hyväksyä vain täydentävinä ja tarkasti säädeltyinä
palveluina)
- sosiaaliturvan remontti ja etuisuuksien heikennys halvemman ja nöyremmän
työvoimavarannon luomiseksi
Taustalla on
Euroopan unionin vuonna 2000 hyväksymä Lissabonin strategia.
Jatkuva taloudellinen kasvu, kilpailukyky ja (palvelu)markkinat ovat strategian
ydinkohtia, vaikka siinä korostetaan ainakin muodollisesti myös
ns. sosiaalista asialistaa. Yhtiövallan näkökulmasta tulkittu
taloudellinen tehokkuus ja talouden ylivalta ovat strategiassa kaiken
toiminnan lähtökohtana. Väitetään ideologisesti
että julkisten palvelujen tehokkuutta voidaan lisätä liikelaitostamalla,
yhtiöittämällä, ulkoistamalla ja markkinoistamalla.
Vapaa kilpailu suuryritysten ja suurituloisten ehdoilla ovat tärkeimmässä
asemassa perinteiseen julkiseen hyvinvointipolitiikkaan nähden. Tätä
kautta solidaarisuuden sijalle astuu kyltymätön voiton tavoittelu.
Tämä linja heijastuu kaikissa Suomen kunta- ja (maa)kuntastrategioissa,
joskin myös peitellysti. Suunnitellut kuntayhtymät ja yhteistyöelimet
valjastetaan edistämään näitä päämääriä.
Miten Vasemmistoliiton tulisi suhtautua meneillään olevaan liikelaitostamis-buumiin,
tulisiko ainakin tarkkaan kontrolloida ja selvittää yksityistämis-,
ulkoistamis- ja yhtiöittämistoimien tavoiteet ja vaikutukset
kuntalaisten kohtuuhintaisten palvelujen ja oikeuksien suhteen?
Miksi vanhustenhoidosta ja muista palveluista niin suuresti huolestuneet
kansalaiset äänestäisivät puoluettamme, jos se ei
tee selvää pesäeroa hyvinvointivaltion alasajon linjauksiin
ja vaivihkaa eteneviin perusoikeuksien heikennyksiin? Miksei kailoteta
suurempaan ääneen, mistä valesäästöissä
on kyse? Voisimmeko järjestää tämän kaiken tiedottamisesta
suuren kampanjan samalla kuin tarjoisimme verouudistus-vaihtoehtoa ja
muita vaihtoehtoja? Miksi yleensä suostumme puhumaan "säästöistä"?
Pidän tärkeänä, että...
Eikö Vasemmistoliiton johto voisi antaa tulevaisuusvisio -kyselyn
jälkeen kunnille selkeitä suosituksia mihin leikkauksiin ei
tule missään nimessä suostua. Emmekö voisi laatia
yhteistä linjaa niistä supistuksista, jotka vähiten syventävät
eriarvoisuutta kunnes pääsemme tekemään kokonaan uudenlaista
politiikkaa maan johdossa? Tässä joitain itse tärkeänä
pitämiäni periaatteita:
- kilpailukykyä ei saa edistää pienituloisimpien ja naisvaltaisten
alojen kustannuksella
- luottamusmiespalkkioiden leikkauksille EI, koska se vähentää
vasemmiston entisestään vaatimatonta toimintabudjettia
- absoluuttinen ja ennakkoluuloton EI omaishoidon tuen heikennyksille
- mieluummin väliaikaiset kuntaveron korotukset ja velanotto kuin
prosenttimääräiset tasaverot
- EI kunnan strategisen omaisuuden ideologiselle yksityistämiselle
ja myynnille (vesilaitokset jne.)
- EI kaikille palvelumaksukorotuksille, kirjastojen ja sivistyksen alasajolle
ja palvelun supistuksille, jotka syventävät eriarvoisuutta
- EI lomautuksille, jotka kohdistuvat pienituloisimpiin ja/tai heikentävät
entisestään esim.vanhusten ja terveydenhuollon laatua
- vaihtoehtoisten valtiollisten veroratkaisujen esilläpito muistutuksena,
että vaihtoehtoja talouden tasapainottamiselle ON
- paluu yhdenvertaisuus-, kansanterveys-, tasa-arvo- , ihmis- ja perusoikeuksien
ja muiden kansainvälisten lakien soveltamiseen (vasemmisto voisi
tosiaan erottautua muista tässä!!)
Olisi loistavaa, jos vasemmistojohto jatkaisi jo annettuja suosituksia
ja listaisi tällaisia "ÄLÄ SUOSTU" - ehdotuksia
nyt virtaavan laajan palautteen pohjalta, varmistaen, että puolueen
nimissä todella tehtäisiin myös kuntatasolla odotusten
edellyttämää vaihtoehtopolitiikkaa.
Yhteinen aloitepankki
Myös vasemmistohenkisiä aloitteita olisi hyvä koota yhteiseksi
aloitepankiksi, jotta vasemmisto voisi sitäkin kautta uusia tehtävänsä
pienituloisten ja palkansaajien puolustajana.
Lisäksi ehdotan, että vasemmistoliitto alkaa jo nyt levittää
ilosanomaa asioista, jotka se muuttaisi kansalaisten toiveiden mukaisesti
päästessään valtaan:
- progressiivisuutta lisäävä radikaali vero- ja tulonsiirtoreformi
- eläkkeiden ja pienituloisten sekä työttömien jälkeenjääneen
sosiaaliturvan palautus riittävälle tasolle
- toisenlaisen, solidaarisen ihmisyyden mallin palauttaminen ahneen,
yksilön oikeuksia painottavan ja kilpailuhenkisen homo economicus-
mallin tilalle
- vallitsevan itsekkyyden ja omanedun eetoksen korvaaminen yhteisvastuun
ja ekososiaalisesti kestävän elämänmyönteisen
arvomaailman suuntaan
- kulttuurin ja sivistyksen palauttaminen arvoonsa teknopsykoosin ja
ITC-vimman vaihtoehdoksi (teknologia ei ole enää renki vaan
herra)
- hoivan ja hoiva-alojen resurssien TUNTUVA lisäys
- vanhusten oikeuksien TUNTUVA parannus ja turvaaminen
- kansanpankki ja osuuskuntatoiminta takaisin
Listaa tulee tietenkin jatkaa, mutta selvästi vaihtoehtoisen vasemmistolaisen
tavoiteohjelman levittäminen tulisi aloittaa ennen kuin oikeistovoimat
omivat ne harhautuksena uudeksi ohjenuorakseen lähimmäisenrakkauden
tai yhteisöllisyyden nimissä, toteuttaessaan samalla täysin
vastakkaisia politiikkaa.
Ystävällisesti ja rakentavasti,
Kaarina Kailo, Fil.Tri.
Vasemmistonaisten varapj.,
Kiimingin kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen
Tietokirjailija ja kansalaisaktivisti
|