Vasemmistonaiset vaatii: Laman aiheuttajat vastuuseen

Vasemmistonaiset vaatii, etteivät tavalliset ihmiset joudu taas
laman maksajiksi. Vaikka hallitus väittää, että laman
syyt löytyvät ulkomailta, on myös Suomen pankkien ja finanssialan
kannettava vastuunsa. Keinoja on, jos poliittista tahtoa ja oikeudenmukaisuutta
löytyy.
- Kun valtio ottaa nyt miljardiluokan velkoja ja elvyttää kriisin
aiheuttanutta finanssialaa, on vaadittava, että myös pankit,
suuryritykset ja muut merkittävät taloustoimijat osallistuvat
lainan takaisin maksuun, Vasemmistonaisten varapuheenjohtaja Kaarina Kailo
sanoo. Kailo puhui Jyväskylässä lauantaina 14.3. Vasemmistonaisten
eurovaalitapahtumassa.
- Ei ole oikein, että kaikkein haavoittuvimmat ryhmät, kuten
pienipalkkaiset naiset, laitetaan maksamaan globaalin, mutta myös
Suomessa harjoitetun, holtittoman ja säätelemättömän
markkinatalouden aiheuttamat vahingot.
Vasemmistonaisten mielestä veroja pitää kerätä
maksukyvyn mukaan ja pääomatuloja on verotettava samoin kuin
palkkatuloja. Myös omaisuusvero on palautettava. Kansainvälisillä
areenoilla Suomen on vaadittava ylikansallisen pääoman verottamista
esimerkiksi Tobinin verolla.
- Jos näin toimittaisiin, kriisin maksajiksi saataisiin muitakin
kuin tavalliset veronmaksajat, Kailo toteaa.
Viimeistään nykyinen lama irtisanomisineen todistaa, että
keinottelu on saatava kuriin. Euroopan Unionin on suljettava veroparatiisit
alueellaan ja säädettävä minimitasot ympäristö-,
yritys- ja pääomaverotukseen. Vain näin voidaan estää
valtioiden välinen epäterve verokilpailu.
Lisätiedot: Kaarina Kailo puhelin 050 375 3246.
|